7/07/2016

Kesän kymmenys

 1. Aloitettiin äidin kanssa vähän käymään läpi meidän tuvalla olevia vinttejä ja talleja. Mahdollisesti vuoden aikana meille tuleekin jännittävä muutto. 2. Ostin uuden puhelimen, ja sain uudet kuulokkeet, sekä lainailen paljon siskon yli-ihanaa farkkutakkia. 3. Kävin Virossa parin päivän reissulla ensimmäistä kertaa elämässäni. 4. Aloitin autokoulun ja ensi viikolla pitäisi olla jo inssi, hui että !
5. Vietettiin juhannusta parhaassa seurassa ensin katsoen kokkoa Myllysaaressa ja sen jälkeen Ellan kanssa käytiin katsastamassa Lappeenrannan yöelämä. 6. Olin viime viikon Lauritsalan seurakunnan järjestämällä rippileirillä, ja pakko sanoa, että oli ihan mahtava viikko !
7. Lisää riparikuvia, upeat auringonlaskut, turhautumiset hyttystenpuremien takia, minun paistamat upeat letut, ja viimeisen illan rakkaudentäyteinen iltahartaus ja tuohukset.
8. Kotiin palattuani siivosin laatikoita, ja löysin lapsuuskuvani, joka on aiemmin ollut isän lompakossa. 9. Kiharsin hiukseni toista kertaa koko vuonna. 10. Vietettiin Essin synttäreitä kakkukahvien merkeissä, ja perjantaina pitäisi jatkaa.